SM-kisat takana, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän onnistuneesti. Enemmän onnistuneisiin kuuluu ”kriisiryhmä” eli friisit. Coen ja Marko ajoivat hienoon voittoon hevosyksiköiden SM-luokassa ja Heidi Jorrikeilla hopealle parivaljakoissa. Kisat kokonaisuudessaan saivat kiitosta ja esteiden kunnostus ei jäänyt kilpailijoilta huomaamatta, kiitos Miran ja muiden ahkerien maalareiden. Myös uusitut reittien pohjat keräsivät ansaittuja kehuja. Tästä taitaa kunnia kuulua renkipojille.

Ahkerat friisien hoitajat Merita ja Kaisa ansaitsevat myös oman kiitoksensa mitalien johdosta, kulisseissa hääränneenä tiedän, kuinka paljon aikaa ja vaivaa on käytetty hevosten ja varusteiden puunaamiseen (ja kaikki, jotka tuntevat Meritan, tietävät kyllä, että aikaa on käytetty PALJON). Kaisalla ei tulevaisuudessa työt ainakaan vähene, sillä laulajapojat saivat joukkoonsa vahvistuksen, kun Seppo saapui Hollannista Suomeen. Seppo kuuluu muuten samaan fan’t Wyldpaedin perheeseen kuin Teppokin.

Kisojen vähemmän onnistuneisiin kuuluu nopat kuskeineen. Perjantain kouluosuus ei siis mennyt kovinkaan hyvin. Lauantain sää oli onneksi perjantaita aurinkoisempi. Tästä saamme kiittää kuuluttaja-Maria ja hyvän sään saappaita. Kyseiset saappaat pitivät sateen loitolla Kummajaisten ajan ja saappaiden maaginen vaikutus kisasäähän jatkui myös valjakkoviikonlopun ajan. Turha kai mainita, että Marilla oli perjantaina sandaalit jalassa..

Lauantaina siis suuntasimme maratonille joukon viimeisenä, ettemme jää isompien jalkoihin. A-osuus sujui hyvin enimmäisajan puitteissa ja siitä jatkoimme käyntiosuudelle. Muutama sata metriä kyseistä osuutta taivallettuamme tuli eteen ongelmia. Vaunujen kääntöpöytä jumittui ja tämän vuoksi paripuomi oli vinossa. Iida-parka joutui vetämään yksinään koko yhdistelmää parisataa metriä. Lisäksi groomin mukaan myös etupyörät lukkiutuivat vähän väliä, joten poniparalla oli rankka työ. Kuski yritti parhaansa mukaan selvittää jumituksen syytä ja saada puomia suoristettua. Tämä tapahtui siis vaunujen jalkatilassa pää ponien takamuksien välissä. Groomi huuteli välillä ohjauskäskyjä takaosastosta. Elämämme onnellisin kolahdus kuului hieman puolenvälin jälkeen, kun kääntöpöytä vapautui.

Käyntiosuuden jälkeen oli vuorossa pieni lepotauko, jonka aikana selvittelimme jumituksen syytä teknisen tukijoukon avustuksella. Syyksi paljastui pieni väljyys puomin kiinnityksessä (tai jotain) ja liian pitkä pultti, joka saattaa sopivasti osuessaan jumittaa koko puomin. Ohjeeksi E-osuutta varten annettiin ”jos se jää jumiin, hyppää tuohon niin se vapautuu”. Näillä eväillä lähdimme esteosuudelle.

Jo ensimmäisellä peltolenkillä huomasimme, että matkasta tulee poneille raskas. Pohja oli kestänyt sateen olettamaani paremmin, mutta neljänkymmenen valjakon jäljet näkyivät silti. Ensimmäisen esteen pohja oli todella pehmeä ja kaiken lisäksi kuski mokasi lahjakkaasti unohtamalla reitin. Onneksi on groomi, joka pelastaa. Toinen este sujui jos mahdollista vieläkin huonommin. Kolmas este oli jo kelvollinen, mutta sen jälkeen totesimme olevamme todella paljon jäljessä enimmäisajasta. Lisäsimme vauhtia ja matka jatkui neljännelle esteelle. Ponit alkoivat tuntua entistä tahmeammilta. Jatkoimme vielä peltolenkille ja keskustelimme groomin kanssa jatkosta. Koska Iida ei jaksanut enää yhtään lisätä vauhtia, päätimme lopullisesti jättää maratonin kesken. Peltolenkki meni loppuhölkän merkeissä.

Maalissa ponit, varsinkin Iida, olivat hyvin väsyneitä ja päätimme seurata tilannetta sunnuntaiaamuun ja tehdä vasta sitten päätöksen siitä, lähdemmekö ollenkaan tarkkuusradalle. Koska ponit sunnuntaina olivat ihan pirteän oloisia, lähdimme tarkkuuteen suunnitelmana ajaa ponien jaksamisen mukaan oma suoritus. Ponit yllättivätkin olemalla radalla erittäin hyviä, ne etenivät mukavasti ja ohjauskin oli kunnossa. Kuski mokasi itse muutamaan otteeseen ajamalla huonot tiet ja seurauksena kolme palloa tuli alas. Lisäksi saimme yliaikaa. Olimme suoritukseen erittäin tyytyväisiä ja kaiken lisäksi se palkittiin osakokeen toisella sijalla ja sinisillä ruusukkeilla. Kisa siis päättyivät loppujen lopuksi meidän osaltamme ihan mukavissa tunnelmissa. Kokonaistulosta emme siis saaneet maratonin keskeytyksen vuoksi.

Kisahumun keskellä ehdimme Kaisan kanssa poiketa myös tammalaitumella. Vilppua ei voi kuvailla muuta kuin sanalla ISO. Arvioitu säkäkorkeus tällä hetkellä on noin 155 cm. Seuraavalla kerralla täytyy ottaa oikein mitta mukaan. Muutenkin ”pikkutammat” voivat isosti, joukon vanhin Omppu taitaa olla myös joukon pienin. Muusa, Siiri ja Neonilla ovat myös kasvaneet reippaasti kesän aikana. Millähän Leena on lannoittanut laitumiaan, kun siellä kasvaa norsunpoikasia..

Ponikuski valmistautuu seuravaan koitokseen eli aluemestaruuskisoihin sorvin ääressä. Välissä täytyy varmaan poiketa rentoutumassa iltakisojen parissa.

Soila

PS. Pikkunoppa Fanni jatkoi loistavia suorituksiaan ja vei lopulta koko nuorten luokan voiton.

~~LINKBACK~~